keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kissajahdissa

Tämä postaus ei varsinaisesti kerro Lumin kuulumisista, mutta liittyy kuitenkin eläimiin joten menkööt :)
 Meillä on tällä hetkellä käynnissä kissajahti. Asuinalueellamme on nimittäin viime aikoina vilahtanut muutamaan otteeseen sama mustavalkoinen kissa, jonka näin jo kesällä kulkevan vapaana lähellä pihapiiriämme. Kun näin kissan uudestaan nyt pakkasten aikaan, tulin vakuuttuneeksi siitä että kissa on hylätty. Kissa ilmestyi jokin aikaa sitten terassillemme lämmittelemään, mutta lähti kuitenkin karkuun kun yritimme ottaa sen kiinni. Tänään töihin lähtiessä näin taas vilauksen kissasta. Samantien töihin päästyäni otin yhteyttä Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistykseen ja kerroin kissasta. No, äsken sitten kävimme KSEYN jäsenen kanssa etsiskelemässä hangesta kissanjälkiä ja viritimme kissaloukun. Loukku ei luonnollisesti vahingoita kissaa, vaan kun kissa toivon mukaan menee ruoan perässä loukkuun, sulkeutuu loukun toinen pää kissan painosta. Loukkua pitää käydä vahtimassa näin pakkasella parin tunnin välein, ettei kissa palellu loukkuun jäädessään. Lisäksi kissanruoka jäätyy sen verran nopeasti, ettei sen haju houkuttele kissaa kovin kauaa. Tälläistä keskiviikkoillan puhdetta täällä siis! Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että kissa saadaan kiinni ja sille löydetään koti. Lumi auttaisi varmasti mieluusti kissajahdissa, mikäli vaan osaisi. Tai jos ei muuta niin kävisi ainakin syömässä ne turskanpalat kissaloukusta.. ;)

maanantai 6. joulukuuta 2010

Kaverikoira Lumi

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo piiiitkä tovi, joten nyt on taas aika päivitellä Lumin kuulumisia. Aloitettiin Lumin kanssa viime viikolla uusi mukava harrastus - kaverikoiratoiminta. Innostusta toimintaan on ollut jo pitkään ja kun muutamia viikkoja sitten lehdessä oli juttua kaverikoiratoiminnasta ja uusia koirakoita etsittiin kovasti, päätettiin ottaa yhteyttä paikalliseen yhteyshenkilöön ja ilmottautua mukaan. Ensimmäinen tapaaminen muiden kaverikoiralaisten kanssa oli viime viikolla yhteislenkin muodossa ja se meni oikein mukavasti. Joukossa oli mukana muutamia aika isoja ja äänekkäitä koiria, joita Lumi alussa arasteli. Kun Lumi jossain vaiheessa tajusi etteivät isot koirat syö sitä kitaansa tai vähintäänkin pure sitä puolikuoliaaksi, se sai valtavan itsetuntoboostin ja käveli loppulenkin kuono pystyssä isojen koirien keskellä ylpeänä itsestään :D

Yhteislenkin jälkeen seuraava askel kaverikoiratoimintaan on kaksi koiratonta vierailua, joista ensimmäinen olisi ensi viikolla Keljon vanhainkodissa. Koirattomien vierailujen jälkeen tehdään kaksi vierailua Lumin kanssa, johon tulee mukaan joku vanhemmista jäsenistä peesaamaan. Kohteita on aika runsaasti, mutta uskoisin että jos Lumi saisi itse valita vierailupaikkansa, suuntaisi se ensimmäisenä johonkin päiväkotiin. Lumin mielestä kaikki lapset ovat maailman ihanimpia olentoja ja sitä saa jatkuvasti ulkona pitää tiukasti hihnasta kiinni aina kun ohi kävelee lapsia, muuten se ryntää vallattomana häntä heiluen nuolemaan lasten naamoja. "Syypää" tähän Lumin valtaisaan lapsirakkauteen on varmastikin Lumin kasvattajan lapset, joiden kanssa Lumi vietti ensimmäiset elinviikkonsa.

Kaverikoiratoiminnasta voi lukea lisää esim. Kennelliiton sivuilta. On tutkittu, että koiran silittäminen jo muutaman minuutin ajan voi helpottaa ahdistusta, lieventää pelkoa ja tuottaa mielihyvää. Kaverikoiratoiminnalla voit suoda tämän ihmisille, joilla ei itsellään ole mahdollisuutta pitää koiraa. Tästä harrastuksesta saa parhaimmillaan hyvän mielen itselleen, koiralle sekä lukuisille vanhuksille, vammaisille ja lapsille. Lumi suosittelee!

torstai 15. heinäkuuta 2010

Lumin 2-vuotissynttäri!

Lumi täytti tänään 2 vuotta ja koska elämässä ei voi koskaan olla liikaa juhlia, kutsuttiin emännän perhe koirasynttäreille ;) Lumi sai lahjaksi kasan kelluvia uimaleluja, puruleluja, "Reiskan" (eli pitkulaisen vinkuvan kumilelun) sekä suurinta herkkuaan tonnikalaa. Armi ja Aatu tulivat juhlimaan L:n synttäripäivää, ja Aatu oli niin innoissaan Lumin saamasta paketista, että repi sen välittömästi auki :) Synttärikuvat eivät oikein onnistuneet, mutta tässä muutamia kuvia kuluneelta viikolta. Lumilla on ollut oikein mukava viikko: ollaan oltu mökillä ja uimaan on päässyt joka päivä mooonta kertaa.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Uimamaisterin sunnuntaimeiningit

Lumilla on nyt onnenpäivät! Neiti pääsi äsken jo toisen kerran tänä viikonloppuna uimaan. Uiminen on Lumista maailman ihaninta ja se on jo oppinut vakio uimapaikkansa ja laittaa välittömästi jarrut päälle jos lenkillä yritetään kävellä pokkana niiden ohi. Meidän uimalenkki meinasi alkaa vähän huonosti kun rannassa vapaana ollut saksanpaimenkoira päätti yhtäkkiä hyökätä Lumia kohti. Katselin jo kauempaa, että edessäpäin näkyi iso koira vapaana ja omistajat kyllä huomasivat meidät mutta koiraa ei silti otettu kiinni. Lumi (joka pelkää kaikkia isoja koiria) kiljahti kauhusta ja tuli allekirjoittaneen jalkojen taa turvaan ja minä vapaana olevalla kädelläni siinä sitten tartuin sakemannia niskasta ja yritin pitää sitä loitolla. Koiran omistajat eivät vielä tässäkään vaiheessa tulleet komentamaan karkulaista pois Lumin kimpusta. Huoh. Kun tilanne vihdoin oli ohi annoin, vinkkasin koiran omistajille että sen oman koiransa voi laittaa kiinni eteenkin kun se ei näytä pysyvän yhtään hallinnassa...Taisi omistajia hävettää kun eivät edes pyytäneet anteeksi. Onneksi kyseinen välikohtaus tuntui ottavan päähän enemmän allekirjoittanutta kuin Lumia :) Lumi sen sijaan keskittyi täysillä lempiharrastukseensa:

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kuvia viikonlopulta

Viikonloppuna vietettiin aikaa Aatun ja Armin kanssa "mummolan" terassilla sekä metsässä lenkkeillen.













sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Elvis has left the building

Lumin koirakaveri kääpiöpinseri Elvis kävi tänään omistajineen ilahduttamassa meitä. Käytiin ulkona lenkkeilemässä yhdessä ja Lumi onnistui sotkemaan itsensä johonkin inhottavan hajuiseen öljyyn, yhh. Sisälle tullessa kaverukset yltyivät vielä ottamaan tiukkoja painimatseja keskenään olohuoneen matolla. Lumi ja Elvis ovat molemmat varsin eloisia koiria, joten näiden kaverusten peuhatessa matot saavat aina kyytiä ;)  Myös valokuvaus on melkoisen hankalaa, ainakin ilman makupaloja.





perjantai 12. maaliskuuta 2010

Karhukoplan perjantai-puuhat

Lumi pääsi viettämään perjantai-iltaansa Armi- ja Aatu-kamujen kanssa. Armi ei ollut oikein leikkituulella, mutta Lumi ja Aatu riehuivat sitten Arminkin puolesta. Riehumisalustan virkaa toimitti Aatun vanha peti, jota Aatu on hieman "muokannut" itse..

 Lopuksi kuvassa vielä karhukopla kokonaisuudessaan

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Status update

Lumille on sattunut ja tapahtunut kaikennäköistä viime postauksien jälkeen. Pääosin hauskoja kommelluksia, mutta joukkoon mahtuu myös eräs ainakin omistajan näkökulmasta inhottavampi tapaus nimittäin valeraskaus :|
Muutama viikko sitten Lumin käytös muuttui yllättäen omituiseksi ja se alkoi raahata suussaan yhtä vinkuleluistaan pitäen samalla mieletöntä vaikerrusta. Yleensä Lumi ei kauheasti välitä kyseisestä lelusta eikä terrierimäiseen tapaan mielellään kanna esineitä (vaan lähinnä laittaa kaiken palasiksi...). Samalla myös neidin hihnakäyttäytyminen ulkona meni aivan järkyttävän huonoksi ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kauhuksi Rantaraittia seilasi täysin kuriton valkoinen länsiylämaanterroristi. Valeraskaus oli pahimmillaan noin kolme päivää, minkä jälkeen se alkoi onneksi helpottamaan Lumin kasvattajan ohjeilla: liikunnan lisäämisellä, ruoan vähentämisellä, kaikkien vinkuvien lelujen piilottamisella sekä erilaisten aktivointitemppujen avulla. Kun Lumilla oli tarpeeksi mukavia virikkeitä niin äidin hommat alkoivat pikkuhiljaa unohtua. Alla vielä kuva Lumin "pennusta".

Kyseinen lelu on jollain tapaa niin typerän näköinen, että ei voi kuin arvuutella miksi Lumi valitsi juuri tämän "pennukseen" :D Onneksi Lumi on kuitenkin nyt jo unohtanut äitipuuhat ja on jälleen kiinnostunut normaaleista leikeistään kuten pallon kanssa riehumisesta:

Ensin ollaan vielä ihan rauhallisesti ja pidellään palloa suojassa tassun alla..
Sitten laitetaan vähän isompaa vaihdetta kehiin ja aletaan kiskomaan palloa astetta topakammin:
...ja lopuksi otetaan pallo naruineen oikein kunnon terrrieripurentaan.

 Sellaista tällä kertaa!

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Koiranomistajan toivelista

Tänään oli mitä mainioin lenkkeilysää: sopivan vähän pakkasta ja tuulta. Lumi tapasi cockerspaniel-kaverinsa Iiriksen Jyväsjärven jäällä, jossa sitten viihdyttiinkin tuntikaupalla. Kotiin päästyään Lumi pääsi lämpimään suihkuun, jotta kaikki lumipaakut jaloista ja mahan alta saatiin kätevästi pois. Märkää (ja pitkäkarvaista) koiraa katsellessa muistui mieleen, että pitäisi varmaan pian varata taas uusi trimmiaika...Tai sitten hankkia itselleen vihdoin se kauan kaavailtu trimmipöytä! Peten koiratarvikkeesta löytyi sopivan näköinen ja kokoinen pöytä:
 
Hintaa pöydälle tulisi 79e ja erikseen tilattavalle trimmaustangolle 25e. Laitetaan siis harkintaan. 
Trimmipöytää etsiessä silmiin osui muutama muukin tarpeellinen tuote, jonka voisi pelastaa itselleen. Esimerkiksi tälläinen Hurtan takki joko punaisena tai beigenä: 
 
...ja takin kanssa uusi kaulapanta samaa sarjaa jo olemassaolevan taluttimen kanssa:
 
Sekä tietysti uusia aktivointileluja vanhojen, jo liian helpoiksi käyneiden tilalle: 




Lumi itse ei kauheasti taitaisi omistajan ostoksista innostua, aktivointileluja lukuunottamatta. Jos Lumi saisi päättää niin ainakin trimmipöytä jäisi takuulla kauppaan ;)   

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Varoitus: Luvassa pentusaastetta!

Huomio! Seuraava kuvamateriaali sisältää hellyyttäviä otoksia, jotka saattavat johtaa pentukuumeen nousemiseen. Kuvien katsominen on siis täysin lukijoiden omalla vastuulla ;) Kuvissa Lumi 2-5 kk ikäisenä. Klikkaathan kollaasin isommaksi.


maanantai 11. tammikuuta 2010

Lekurikäynti ja agilityä

Lumi kävi tänään eläinlääkärissä ajoittain temppuilevan mahansa vuoksi, mutta onneksi mahasta ei löytynyt mitään pahempaa. Eläinlääkäri suositteli vatsavaivoja helpottamaan maitohappobakteereita, esim. TehoBactia. Jos vaivat kuitenkin pahenevat, niin seuraavaksi edessä ovat verikokeet. Toivotaan että neiti pysyy terveenä eikä verikokeita tarvita. Otettiin samalla käynnillä Lumille vielä mikrosirukin joten nyt ainakaan tunnistusmerkinnän puuttuminen ei ole enää tekosyy olla menemättä näyttelyihin ;)

Tämänpäiväinen eläinlääkärikäynti tuntui aluksi olevan ihan yhtä pelottava kuin aikaisemmatkin kerrat. Mentiin eläinlääkäriin kävellen ja heti kun Lumi tunnisti aina yhtä ahdistavan paikan niin jarrut menivät välittömästi päälle. Sisälle päästyään Lumi syöksyi ensimmäisenä odotushuoneen tuolin alle piiloon :) Tutkimuspöydällä alkoi odotettu tärinä ja sieltä yritettiin kovasti hypätä omistajan syliin. Onneksi meille sattui tällä kertaa todella mukava lääkäri, joka sai Lumin lopulta rentoutumaan. Ensimmäistä kertaa sain Lumin syömään makupalojakin eläinlääkärikäynnillä, yleensä se on niin keskittynyt jännittämiseen ettei huoli mitään vaikka kovasti ruoan perään onkin.

Muutaman tunnin kuluttua Lumilla olisi ohjelmassa agilitytreenit Koirakeskus Doggiessa. Lumi tuntuu tykkäävän kovasti harrastuksestaan ja on oppinut uudet temput tosi hyvin! Edes omistajan sekavat neuvot ja vääräaikaiset palkkaukset eivät ole harhauttaneet Lumia :) Viime kerralla opeteltiin keinua, tänään luvassa luultavasti vielä kertausta. Nyt ei muuta kuin seepratakki niskaan ja menoksi!


lauantai 9. tammikuuta 2010

Talvinen metsälenkki hyvässä seurassa

Viime aikoina on ollut sen verran kylmä, että Lumin lenkit ovat jääneet melko lyhytkestoisiksi. Pienet tassut tuntuisivat tarvitsevan jonkinlaista lämmikettä, mutta minkään sortin sukat/kengät eivät kyllä Lumin jalassa kovin kauaa pysyisi, meno on yleensä sen verran vauhdikasta. Alla kuvia taannoiselta metsälenkiltä, jossa seurana oli Lumin parhaat kamut, westiet Armi ja Aatu.

Aatu patsastelee hangessa..



Lumi katselee, että mihin ne kaksi oikein jäi...



Seuraavaksi koiria onkin letkassa enää kaksi. Lumi ja Aatu jäävät odottelemaan Armia...



...mutta Armi on unohtunut poseeraamaan



Muut seuraavat johtajaa ja pian koko kolmikko innostuu poseeraamaan yhdessä. Vasemmalla Armi, etualalla keskellä Lumi ja oikealla Aatu.



Aatulla (oik.) on mennyt tyttöjen kanssa niin sanotusti jauhot suuhun. :)




Kiitos Armille ja Aatulle hyvästä seurasta!

maanantai 4. tammikuuta 2010

Uusi vuosi, uudet kujeet

Lumin uusi vuosi sujui mukavissa merkeissä Pohjois-Karjalan visiitillä. Raketit ja papatit eivät pikkuneitiä paljoa hätkäyttäneet, vaan neiti pysyi tyynen rauhallisena ulkonakin (ihme kyllä). Perjantain ohjelmaan kuului mm. metsälenkki... 


...sekä vapaana jäällä  juoksentelu -20 °C:n pakkasessa. Ja vauhtia oli luonnollisesti ihan hirrrrveästi!

Lenkin jälkeen olikin mukava köllähtää takkahuoneen sohvalle koisaamaan.