keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kuvia viikonlopulta

Viikonloppuna vietettiin aikaa Aatun ja Armin kanssa "mummolan" terassilla sekä metsässä lenkkeillen.













sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Elvis has left the building

Lumin koirakaveri kääpiöpinseri Elvis kävi tänään omistajineen ilahduttamassa meitä. Käytiin ulkona lenkkeilemässä yhdessä ja Lumi onnistui sotkemaan itsensä johonkin inhottavan hajuiseen öljyyn, yhh. Sisälle tullessa kaverukset yltyivät vielä ottamaan tiukkoja painimatseja keskenään olohuoneen matolla. Lumi ja Elvis ovat molemmat varsin eloisia koiria, joten näiden kaverusten peuhatessa matot saavat aina kyytiä ;)  Myös valokuvaus on melkoisen hankalaa, ainakin ilman makupaloja.